Valikko Sulje

Arvostan suomalaista yrittäjyyttä. Tunnen paloa työssäni sisäistä viestintää kohtaan. En mielelläni puhu sosiaalisesta mediasta sisäisessä viestinnässä, vaan tehokkuudesta tiedon jakamisessa. Siksi haluan esitellä teille SataSellana Heidi Selkäinahon. Somepoint Oy:n toimitusjohtajana hän yhdistää sisäisen viestinnän johtamiseen ja työhyvinvointiin ainutlaatuisen tehokkaalla tavalla.

Matka sisäisen viestinnän tehokkuuteen

Olen seurannut Heidin tarinaa sivusta käsin. Hän työskenteli Sharepoint-konsulttina Intranet-projektissani ja koin hänen otteensa erittäin näpsäkäksi. Hänellä oli taito tuoda ratkaisuja työryhmän sisältä, jolloin valinnat eivät tuntuneet ulkopuolisilta. Tuolloin viisi vuotta sitten puhuin paljon sisäisen viestinnän tehokkuudesta sisäisen sosiaalisen median sijaan (koska jälkimmäinen herätti turhanpäiväisiä “En minä ole Facebookissakaan” -kommentteja). Heidi on nyt perustanut liiketoimintansa juuri tälle – sisäisen viestinnän tehokkuudelle.

Avainosaaminen – avain menestykseen

Työskenneltyään esimerkiksi minun Intranet-projektissani Heidi otti kirjaimellisesti etäisyyttä Suomen viestintämarkkinoihin ja meni (olikohan se) Australiaan opiskelemaan johtamista. Palattuaan takaisin Suomeen hän perusti Somepointin, oivallinen nimi muuten. Hän tarjoaa nyt sisäisen viestinnän konsultointia, koulutusta ja kehittämispolkuja. Heidi on tuotteistanut osaamisensa esimerkillisen hyvin ja löytänyt selvästi oman intohimonsa, joka onneksi voi tuottaa tehokkaampaa liiketoimintaa myös asiakkaille.

Vaikka viestintä sisäisessä somessa olisi tehokkaampaa, suurin osa viestii vielä suljetuissa kanavissa.

Heidillä on aito halu auttaa asiakasta sekä erinomainen kohderyhmäymmärrys. Hän pystyy asettumaan johdon saappaisiin, jotka kenties pelkäävät uudenlaista avoimuuden vaadetta tai viestinnän ammattilaisen asemaan, joka yrittää saada hankettaan läpi. Toivon hänelle rohkeutta pitäytyä ns. valitsemallaan tiellä ja liikeidean kantavan hedelmää. Jokaisen sisäisen viestinnän kehittämisen kanssa tekemisissä olevan (hr, johto, viestintä) kannattaa tutustua Somepointin palveluihin ja tarjota palvelut joko sisäisenä konsulttina itse tai pyytää ulkopuolista apua.  Sisäisen viesstinnän voimaa liiketoiminnassa ei yksinkertaisesti kannata jättää huomioimatta.

Luulin jo hetkellisesti olevani sisäisen viestinnän ulkopuolella, kun en työskentele varsinaisesti missään organisaatiossa, vaan rajat ylittävässä hankkeessa. Huomaan kuitenkin arvostani sisäistä viestintää entistä enemmän ja löytäväni uusia keinoja osallistaa ihmisiä. Hienoa, että Suomeen mahtuu Heidin kaltaisia sisäisen viestinnän puolestapuhujia nimenomaan liiketoiminnan, tehokkuuden ja työhyvinvoinnin näkökulmasta.  Tutustu Heidiin LinkedInissä.

Mitä satasella saa?

Koska alan vähitellen ymmärtää, kuinka vähän ymmärrän rahan päälle, pohdin jokaisen asiantuntijan osalta,  mitä hänen alallaan satasella saa tai voisi saada. Minua nimittäin hieman nyppii se, että satanen on niin kovin suuri raha pienyrittäjälle, mutta loppujen lopuksi sillä saa aika vähän. Samalla palveluntuottajalle jää kulujensa jälkeen aika pieni osa laskutettavasta summasta käteen.

Heidi on yrittäjä. Liian usein konsultit joutuvat (tai luulevat joutuvansa) myymään palveluitaan liian halvalla. Somepointin hinnastossa rahalle saa vastinetta, kun liikeideakin on niin hyvin kohdistettu. Satasella voisi saada vaikka projektiesityksen mallipohjan tai sisäisen viestinnän tehokkuutta mittaavan kyselypatteriston.


Suomalaisen on usein vaikea nähdä itsensä positiivisessa valossa tai ainakaan tuoda sitä esille. Siksi päätin Suomen juhlavuoden kunniaksi nostaa esille sata suomalaista osaajaa. Valtaosa juttusarjan henkilöistä on entisiä tai nykyisiä työkavereitani, kumppaneita tai muuten tuttuja työelämästä. Henkilöbrändeistä innostuvana hörhelönä haluan kuitenkin tuoda esiin myös sellaisia ihmisiä, joita olen tavannut vain sosiaalisessa mediassa. Keskiössä on suomalainen asiantuntija, SataSella, joka suomalaisen avarakatseisuuden periaatteiden mukaisesti voi edustaa mitä sukupuolta tahansa. Esittelyjä julkaistaan päivittäin sadan päivän ajan. Viimeinen SataSella julkaistaan itsenäisyyspäivänä. Katso kaikki SataSellat >>

1 kommentti

  1. Paluuviite:Somepointin vuosi 2017 tiivistyy vieraskynäilyissä - Somepoint

Kommentointi ei ole käytössä.