Valikko Sulje

Tämän päivän SataSella on suomalaistakin suomalaisempi Hilu Toivonen-Alastalo. Suomi olisi aika toisenlainen, jos meillä ei olisi Hilun kaltaisia tekijöitä.

Ihmisiä eri väreissä

Tunnustettakoon heti alkuun, että Hilu on pikkuserkkuni. Hän arvostaa perhearvoja ja tavallaanhan sitä ollaan vähän enemmän, jos ollaan sukuakin. Tässä yhteydessä sukulaisuus tarkoittaa minulle kuitenkin toisenlaista kiitollisuutta yhteisestä geeniperimästä. Kaikella todennäköisyydellä en nimittäin olisi ikinä tutustunut Hiluun, jos hän ei olisi tullut tutuksi näin “pakon edessä” äidinmaidon kautta. Sen verran eri piireissä liikumme. Liikuskelusta tuli muuten mieleeni, että ei me mitenkään kovin aktiivisesti tekemisissä olla. Emme edes välttämättä tunnistaisi toisiamme, jos pipo silmissä kävelisimme toisiamme vastaan.

Olen sanonut siskolleni (sille toiselle sukumme Hilulle) joskus, kuinka iloinen olen siitä että olemme siskoksia, koska muuten emme välttämättä olisi kavereita. Erilaisuus opettaa aina enemmän kuin samankaltaisuus. Mustan ja valkoisen sijaan kannattaa etsiä niitä värejä näiden välillä. No, värejä Hilussa riittääkin – sekä siinä meidän Hilussa että siinä meidän Hilussa. Tässä kävi nyt vähän hämmentävästi, kun huomasin (heti näin nelikymppisenä), että sukumme Hiluthan ovat punatukkaisuutensa lisäksi samanlaisia myös osaamisalueillaan: Molemmilta sujuu tanssi, laulu, politiikka, käsityöt, tapahtumatuotanto, historia, järjestötoiminta, vaikuttaminen jne. Koska olen sanonut, että en esittele siskojani, palaan nyt siis siihen toiseen Hiluun.

Sinivalkoisuus on kaikkia sateenkaaren värejä.

Pikkuserkkuni Hilu teki minuun suuren vaikutuksen viime kesäisellä urakallaan, kun hän järjesti kansainvälisen Europeade-tapahtuman Turkuun heinäkuussa.  Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestetty kansanperinnetapahtuma kokosi yhteen käsittämättömät 200.000 ihmistä. Kun näin Facebookissa Hilun kuvia avajaiskulkueesta, tunsin kylmiä väreitä toisen tekemän työn puolesta. Tämä oranssin energinen tehorouva kokosi satojen talkoolaisten joukkoja ja toi kansantansseja kaduille lähelle kansaa. Tunnelma Turussa oli kuin kansantanssien uusi muotivillitys. En olisi lainkaan yllättänyt, jos hoksaamme parin vuoden päästä, että siitä Europeadesta se kaikki alkoi.

Hilu on ahkera käsityöläinen, ja hänen käsissään esimerkiksi perinnevaatteet muuttuvat juhla-asuiksi, värikkäiksi arkivaatteiksi tai hauskoiksi käyttötavaroiksi. Hän on tuunauksen kuningatar ja tuo perinnevaatteita  lähemmäksi jokaista suomalaista. Hän on monipuolinen kulttuuritaituri, joka osaa tuottaa elämyksiä ja tapahtumia kaikille aisteille.

Hyväntahtoinen puuhanainen

Harvoin tulee eteen näin monipuolista taitajaa. Hilu on mukana ehkä noin miljoonassa eri järjestössä ja järjestelyssä, eikä hänestä pysty pienessä blogikirjoituksessa kertomaan kuin pienen siivun verran. Hän on ainakin toiminnanjohtajana Karjalaisessa nuorisoliitossa ja kunnallispoliitikkona Akaan vihreissä. Hän tuo esiin nykyaikana entistä tärkeämpiä arvoja liittyen esimerkiksi ihmisoikeuksiin. Hän korostaa vähemmistöjen oikeuksia ja jakaa aktiivisesti (!) somessa tietoa vähemmistöjen kohtaamista epäkohdista. Niissäkin touhuissa, joissa hän ei ole itse mukana, hän vaikuttaa sivusta esim. somessa. Minultakin olisi mennyt monta kiinnostavaa ihmistarinaa ohi, jos en olisi Hilun FB-kaveri.

Ideat eivät tältä naiselta lopu. Ne ovat hänen geeneissään (niitä meni vähän enemmän sille puolelle sukua), eikä hän pelkää muuttaa ideoita toiminnaksi. Onneksi hänellä vaikuttaa olevan erittäin laaja toimintaverkosto, jolloin iso porukka pääsee nauttimaan hänen ideoistaan ja energiastaan. Yksi hauska esimerkki Hilun järjestämistä tapahtumista oli, kun hän juhlisti pyöreitä kutsumalla taitavat tuttavansa esiintymään Savoy-teatteriin ja lahjoittamalla lipputulot vähäosaisten perheiden lasten hyväksi.

Hilun myötä maailmassa on rutkasti enemmän väriä, iloa ja hyväntahtoisuutta. Upea nainen.

Tutustu Hiluun LinkedInissä

Mitä satasella saa?

Koska alan vähitellen ymmärtää, kuinka vähän ymmärrän rahan päälle, pohdin jokaisen asiantuntijan osalta, mitä hänen alallaan satasella saa tai voisi saada. Minua nimittäin hieman nyppii se, että satanen on toki suuri raha, mutta sillä saa aika vähän. Ja palveluntuottajalle jää kulujensa jälkeen vain pieni osa laskutettavasta summasta käteen.

Hilun kautta eteeni on tullut viime päivinä kansallispukutempaus ja aivan mahtava a cappella -kuoro. Näköjään satasella saa viisi Rohkeasti kansallispuvussa -kalenteria tai liki kuusi lippua Musta lammas -kuoron konserttiin Savoyssa.


Suomalaisen on usein vaikea nähdä itsensä positiivisessa valossa tai ainakaan tuoda sitä esille. Siksi päätin Suomen juhlavuoden kunniaksi nostaa esille sata suomalaista osaajaa. Valtaosa juttusarjan henkilöistä on entisiä tai nykyisiä työkavereitani, kumppaneita tai muuten tuttuja työelämästä. Henkilöbrändeistä innostuvana hörhelönä haluan kuitenkin tuoda esiin myös sellaisia ihmisiä, joita olen tavannut vain sosiaalisessa mediassa. Keskiössä on suomalainen asiantuntija, SataSella, joka suomalaisen avarakatseisuuden periaatteiden mukaisesti voi edustaa mitä sukupuolta tahansa. Esittelyjä julkaistaan päivittäin sadan päivän ajan. Viimeinen SataSella julkaistaan itsenäisyyspäivänä. Katso kaikki SataSellat >>