Tähän asti valitsemani SataSellat ovat olleet ns. helppoja valintoja, mutta tämänkertainen valintani jännittää minua hieman. Nyt on jo aika siirtyä kehuissani mukavuusalueen ulkopuolelle ja valita osaajien listalle myös heitä, joiden kanssa olen kohdannut vain lyhyemmän ajan. Uskon yllättäväni päivän osaajan parrasvaloissa: Esittelyssä tänään taiteilija Katriina Haikala. Tämän ihmisen tekemisiä kannattaa seurata, jos on valmis hymyilemään ja somasti haistattamaan.
Samalla tulen esitelleeksi pari muutakin kovan tason osaajaa. Tutustuin Katriinan osaamiseen tutun kautta. Kyseinen prinsessa, varsinainen SataSella itsekin Anna Miettinen on kuin iilimato Vantaanjoessa Arabianrannan taidepiireissä. Minulle Katriina oli yrityskumppaninsa Vilma Metterin kanssa ensimmäinen kolahtava kosketus taiteeseen. Anna oli tuottamassa näille Tärähtäneille ämmille rintasyövän sairastaneiden naisten uimapukunäytöstä. Olin itse tapahtumassa sairaampi kuin Trump konsanaan, mutta vollasin kuumehouruissani sitä kauneutta, jota kolmikko oli saanut aikaiseksi. Tuntui kuin koko Yrjönkadun uimahalli olisi täyttynyt kauneudesta, joka ulottui jokaiseen sydämeen.
Uskallusta ja innovaatioita
Katriina esiintyy somessa huoliteltuna ja kauniina naisena, vaikka vilauttaa luontevasti kesken yliopistoluennon ja katsoo kieroon muotikuvissaan. Karvaiset alushousut oli suunniteltu vakavasti pilke silmäkulmassa, samalla yhdistäen tärkeää sanomaa. On tietysti vähän noloa edes mainita erikseen mitään Leidi Haikalan ulkonäöstä, mutta mielestäni hän välittää juuri olemuksellaan ja etenkin työllään uskoaan vaikuttamisen mahdollisuuksiin. Minulle on syntynyt hänestä välittömän ihmisen kuva, joka edistää osaltaan parempaa maailmaa:
Josko jokainen voisi olla vain kaunis.
En tunne Katriinaa henkilökohtaisesti. Olen tavannut hänet pari kertaa tuolloin kaksi vuotta sitten. Hän on kuitenkin koskettanut minua avauksillaan ja valmiuksillaan vaikuttaa yhteiskunnan tasa-arvokysymyksiin ja sukupuolikäsityksiin. Yhtään hänen uraansa seuranneena alkaa helposti ymmärtää yhteiskuntamme epäkohtia. Hänen tapansa tuoda ne esille on yhtä aikaa vakava ja hauska, jossa voi ottaa kantaa ilman että pitää tuntea itsensä millään epämiellyttävällä tavalla poliittiseksi äärityypiksi.
Business meets art
Kiinnostavinta Katriinan urassa on minun silmissäni taiteen näkökulman yhdistäminen sosiaaliseen kanssakäymiseen ja liiketoiminnan konsultointiin. Hän kouluttaa ja luennoi, mikä on kovin luonteva täydennys hänen tavalleen herättää keskustelua taiteen keinoin. Onhan oppimisessakin kyse vain asioiden katsomisesta vähän laajemmin. Olen itse vähintäänkin arka puhumaan taiteesta yhtään mitään, mutta Katriinan kaltaiset naiset tekevät taiteestakin toiminnallista, kun se synnyttää poliittista ja yhteiskunnallista keskustelua. Mii laiki!
Ensi viikonloppuna 2.-3.9.2017 sataa naisia, kun Katriina piirtää Amos Andersonin taidemuseolla 100 muotokuvaa henkilöistä, jotka identifioivat itsensä naisiksi. Hänen piirrostekniikkansa on hauskanlainen, sillä hän ei katso lainkaan paperiin. Tämä kertoo jotain hänen kyvystään olla läsnä ja synnyttää yhteyksiä ihmisten välillä. Näkisin hänet mielelläni yläkouluissa herättämässä keskustelua yhdenvertaisuudesta ja ihmisyydestä.
Tutustu Katriinaan LinkedInissä.
Mitä satasella saa?
Koska alan vähitellen ymmärtää, kuinka vähän ymmärrän rahan päälle, pohdin jokaisen asiantuntijan osalta, mitä hänen alallaan satasella saa tai voisi saada. Minua nimittäin hieman nyppii se, että satanen on niin kovin suuri raha pienyrittäjälle, mutta loppujen lopuksi sillä saa aika vähän. Samalla palveluntuottajalle jää kulujensa jälkeen vain pieni osa laskutettavasta summasta käteen.
Taiteen yhdistäminen liiketoimintaan ei ole helppoa. Katriina on vakuuttava. Satasen panoksella jokaiseen tiimiläiseensä voisi saada vaikka antoisan tyky-iltapäivän, jos vain on riittävän iso tiimi.
Suomalaisen on usein vaikea nähdä itsensä positiivisessa valossa tai ainakaan tuoda sitä esille. Siksi päätin Suomen juhlavuoden kunniaksi nostaa esille sata suomalaista osaajaa. Valtaosa juttusarjan henkilöistä on entisiä tai nykyisiä työkavereitani, kumppaneita tai muuten tuttuja työelämästä. Henkilöbrändeistä innostuvana hörhelönä haluan kuitenkin tuoda esiin myös sellaisia ihmisiä, joita olen tavannut vain sosiaalisessa mediassa. Keskiössä on suomalainen asiantuntija, SataSella, joka suomalaisen avarakatseisuuden periaatteiden mukaisesti voi edustaa mitä sukupuolta tahansa. Esittelyjä julkaistaan päivittäin sadan päivän ajan. Viimeinen SataSella julkaistaan itsenäisyyspäivänä. Katso kaikki SataSellat >>