Lepopäivän tiimellyksessä tuli tänään mietittyä heitä, jotka perustavat yrittäjyytensä palvelulle. Yksi heistä on rahastoyhtiö Dividend House Oy:n toimitusjohtaja Risto Päivänsalo. Hän tuo ammattimaiset sijoituspalvelut jokaisen ulottuville, niin taloudellisesti kuin viestinnällisesti.
Selkeä liikeidea ja pitkäjänteistä työtä
Minusta on hienoa, että Risto käynnisti liiketoimintansa niin ennakkoluulottomalla tavalla. Käytän mielelläni Ristoa esimerkkinä, kun mietin liiketoiminnan käynnistämistä tai tuotteistamista. Kun hän meni ja päätti perustaa rahastoyhtiön, hän toivottavasti tiesi onnistuvansa siinä ennemmin tai myöhemmin. Hänellä oli valtava määrä intohimoa, takanaan huimasti osaamista, työtunteja ja erottautuva liikeidea sekä ennen kaikkea intohimoa sen toteuttamiseen. Sanoinko jo intohimoa? Rahastoyhtiön perustaminen ei nimittäin onnistu ihan keneltä tahansa, vaikka kuinka olisi ansioitunut salkunhoitaja.
Asiantuntijasta ei saa yrittäjää ilman intohimoa omaan työhönsä.
Dividend House perustaa liiketoimintansa selkeään sijoitusfilosofiaan, jonka minäkin ymmärrän: He sijoittavat asiakkaidensa varat sellaisten yritysten osakkeisiin, jotka maksavat hyvää osinkoa. Riston perustama yritys on ainoa osinkosijoittamiseen keskittynyt yritys Euroopassa, kenties koko maailmassa. Hyvä osinkotuotto ei toki ole ainoa kriteeri listalle pääsemisessä, mutta yhdistää jokaisen rahaston osakkeita. Tämä viesti on helppo tajuta. Sitä sen sijaan en ihan ymmärrä, mitä kaikkea osinkotuotto heille kertoo, mutta sen takia luotankin heidän asiantuntemukseensa.
Palvelu näkyy ja tuntuu
Kunnon yrittäjän tavoin Risto on panostanut myös henkilökohtaiseen palveluun. Palvelun voisi hyvin kirjoittaa tämän yrityksen kohdalla isolla peellä. Hän auttaa mielellään myös heitä, jotka eivät vielä ole heidän asiakkaitaan. Hän ymmärtää luottamuksen merkityksen liiketoiminnassa. Asiakas haluaa luonnollisesti varmistua, että rahoista pidetään huolta. Mukavana yllätyksenä tulee, että asiantuntemuksen lisäksi saa aidon palvelun ihmiseltä, joka tuntee asiansa ja välittää asiakkaastaan.
Jokainen asiakas saa miljonäärin kohtelun.
Selkeästä liikeideasta ja erottautumistekijöistä on luonnollisesti ollut etua Dividend Housen brändinrakentamiselle. Markkinoinnin perusviestit ovat säilyneet pääosin samoina yrityksen liki kymmenvuotisen historian aikana. Tämä ei ole mitenkään tyypillistä, sillä yleensä kaiketi aloittava yritys etsii hieman omaa paikkaansa. Dividend Housen tontti vaikutti selkeältä heti alusta alkaen, jolloin sen sijoitusfilosofian saa helpommin myytyä niin työntekijöille kuin asiakkaille.
Salkunhoitajan viestinnälliset valmiudet
Risto on kuin luotu rahastoyhtiön toimitusjohtajaksi. Hän osaa kertoa sijoitusmarkkinoista ja omasta sijoitusfilosofiastaan ymmärrettävällä tavalla, jolloin tavistallaajakin innostuu kokeilemaan rahastosijoittamista. Hän on kerännyt yritykseensä työntekijät, jotka uskovat samaan filosofiaan ja tekevät työtään samalla kunniakkuudella. Dividend Housen henkilöstössä (Olisikohan heitä kymmenen, en tiedä) näkyy työntekijälähettilyys parhaimmillaan. He kehittävät omaa asiantuntijabrändiään saumattomasti yrityksen perusviestien avulla.
Olen jonkun kerran avittanut Dividend Housea viestintäsuunnittelussa ja muutamissa projekteissa. Riston kanssa on äärimmäisen mukava kehittää liiketoimintaa. Hän osallistaa asiantuntijoita ympärillään ja osaa hyödyntää myös ulkopuolisia asiantuntijoita tehokkaasti. Tämä on taito, jonka hän on onneksi oppinut ajoissa, jolloin koko yritys ei toimi hänen varassaan. Henki kuitenkin välittyy nimenomaan hänestä. Aikamoinen jääräpää hänkin välillä on, mutta kyllä hän kuuntelee ja perustelee omaa kantaansa. Hänellä on mukavan keskusteleva ja oppimiseen kannustava ote. Työskentelyssä hänen kanssaan tuntee saavansa osakseen arvostusta.
Arvostusta ja arvontuottoa
Uskon Dividend Housen menestyvän selkeän tuotteen ja viestinnän avulla. Uskon tuotteeseen niin paljon, että omatkin sijoitukseni olen luottanut Riston ja hänen rekrytoimien ammattilaisten käsiin. Sen viisaampaa valintaa en voisi kuvitella.
Minua kohdellaan asiakkaana kuin mitä tahansa miljonääriä. (Rahastosijoitukseni ovat tuottaneet erittäin hyvin, mutta eivät vielä ole tehneet minusta miljonääriä.) Olen vertaillut rahastoja niin sisällön kuin tuoton osalta pankkien tuotteisiin ja miettinyt, mikä minut käänsi pienyrittäjän asiakkaaksi. Tuotot ovat ensisijaisen tärkeitä sijoittamisessa, mutta yritystoiminta tarvitsee tarinan.
Risto on luonut liiketoiminnalleen hengen, jossa haluaa olla mukana.
Mitä satasella saa?
Koska alan vähitellen ymmärtää, kuinka vähän ymmärrän rahan päälle, pohdin jokaisen asiantuntijan osalta, mitä hänen alallaan satasella saa tai voisi saada. Minua nimittäin hieman nyppii se, että vaikka satanen on suuri raha, sillä saa aika vähän. Samalla palveluntuottajalle jää kulujensa jälkeen vain pieni osa laskutettavasta summasta käteen.
Kuukausisijoituksen minimisumma näyttäisi Dividend Housella olevan 250 €. Vaikka satanen ei ihan riitäkään, se osoittaa kuitenkin, että ammattimainen sijoituspalvelu on keskiluokankin saatavilla.
Suomalaisen on usein vaikea nähdä itsensä positiivisessa valossa tai ainakaan tuoda sitä esille. Siksi päätin Suomen juhlavuoden kunniaksi nostaa esille sata suomalaista osaajaa. Valtaosa juttusarjan henkilöistä on entisiä tai nykyisiä työkavereitani, kumppaneita tai muuten tuttuja työelämästä. Henkilöbrändeistä innostuvana hörhelönä haluan kuitenkin tuoda esiin myös sellaisia ihmisiä, joita olen tavannut vain sosiaalisessa mediassa. Keskiössä on suomalainen asiantuntija, SataSella, joka suomalaisen avarakatseisuuden periaatteiden mukaisesti voi edustaa mitä sukupuolta tahansa. Esittelyjä julkaistaan päivittäin sadan päivän ajan. Viimeinen SataSella julkaistaan itsenäisyyspäivänä. Katso kaikki SataSellat >>