Valikko Sulje

On taas lauantai ja sen lisäksi, että verkkarit saivat jäädä nurkkaan, minä nostan tuttuun tapaan suomalaisen yrittäjän. Tänään vuorossa on Tarinakoneen Anne Kalliomäki.

Tarinalla maailmalle

Tarinakone nimensä mukaisesti tarinallistaa liiketoimintaa, ja Anne on se kone tarinallistamisen takana. Erityisesti tässä taloustilanteessa suomalaisyritykset tarvitsevat tarinoita laajentaakseen bisnestään. Olinkin oikein iloinen huomatessani, että Anne on valittu mukaan kansainvälistyvien yritysten koulutusohjelmaan auttamaan suomalaisia yrittäjiä kuvaamaan tuotettaan tarinan kautta.

Jokainen asiakaskokemus voi olla elämys.

Tyypillisimmin tarinoita on hyödynnetty matkailubisneksessä, ja siellä Annekin on työskennellyt arvatenkin ison osan työstään. on kenties helpompaa ymmärtää oma roolinsa elämysten tuottajana, mutta samanlaisia elementtejä on löydettävissä alalta kuin alalta. Sen lisäksi että Anne tekee niitä näkyväksi asiakkaan kautta, hän auttaa sitouttamaan myös henkilöstöä yhteisen tarinan osoittamisessa arjessa. Todeksihan tarina muuttuu vasta, kun jokainen työntekijä välittää samaa tarinaa. Ja siinä ei ole kyse mistään satuilusta.

Tuotekehityksen käsikirjoitus

Parhaimmillaan Anne on tuotekehityksen tukena. Hän oivalluttaa asiakkaitaan ymmärtämään omaa tuotettaan asiakasnäkökulmasta ja etenkin kehittämään tuotettaan sen avulla.  Ilman tarinoita ei synny tunteita, ja ilman tunteita ei synny kauppaa. Tai ainakin se on huomattavan paljon vaikeampaa. Kun punainen lanka on asiakkaan kokemuksessa tuotteen arvosta, ollaan astetta lähempänä menestystä.

Kun kehitetään uutta, on pakko uskaltaa. Sama koskee menetelmiä, joita Anne hyödyntää esimerkiksi työpajoissaan. Konkreettinen tarinalammas tai stooripuu on omiaan levittämään lappusia silmiltä ja löytämään konkretian esimerkiksi oman strategian takana. Anne tuo luovuuden liiketoimintaan sekä tunteet ja tarinat teknisten speksien rinnalle. Hänen toivoisi pääsevän vaikuttamaan yhä enemmän esimerkiksi tekniseen myyntiin. Tunteista herraset sielläkin on kyse.

Anne on tuotteistanut oman palvelunsa tarinaksi, joka elää tarinalampaan kautta. Hän on työskennellyt aiemmin elokuva-alalla ja pystyy sitä kautta hyödyntämään erinomaisesti käsikirjoittamista palvelun tarinallistamisessa. 

Suutarin lapsellakin saa olla kengät.

Tutustu Anneen LinkedInissä

Mitä satasella saa?

Koska alan vähitellen ymmärtää, kuinka vähän ymmärrän rahan päälle, pohdin jokaisen asiantuntijan osalta, mitä hänen alallaan satasella saa tai voisi saada. Minua nimittäin hieman nyppii se, että satanen on toki suuri raha, mutta sillä saa aika vähän. Ja palveluntuottajalle jää kulujensa jälkeen vain pieni osa laskutettavasta summasta käteen.

Tarinallistamisen työpajoissa luodaan yhteistä tarinaa yritykselle. Satasella voisi saada tämän kuvan ikuistamiseen ison liitutaulun tai seinätarraa.


Suomalaisen on usein vaikea nähdä itsensä positiivisessa valossa tai ainakaan tuoda sitä esille. Siksi päätin Suomen juhlavuoden kunniaksi nostaa esille sata suomalaista osaajaa. Valtaosa juttusarjan henkilöistä on entisiä tai nykyisiä työkavereitani, kumppaneita tai muuten tuttuja työelämästä. Henkilöbrändeistä innostuvana hörhelönä haluan kuitenkin tuoda esiin myös sellaisia ihmisiä, joita olen tavannut vain sosiaalisessa mediassa. Keskiössä on suomalainen asiantuntija, SataSella, joka suomalaisen avarakatseisuuden periaatteiden mukaisesti voi edustaa mitä sukupuolta tahansa. Esittelyjä julkaistaan päivittäin sadan päivän ajan. Viimeinen SataSella julkaistaan itsenäisyyspäivänä. Katso kaikki SataSellat >>